Haamuilua ja pyörätuolikelausta Nuuksion kansallispuistossa

Reittiluokittelusta puhutaan siellä täällä. Jotkut näkevät sen hyvänä, toiset neutraalina ja kolmannet yhdentekevänä asiana. Reittiluokittelun ehkä parasta antia on sanallinen reittikuvaus silloin, kun se tehdään huolellisesti ja hyvin.

Kuva: Metsähallitus / Aura Piha

Kuva: Metsähallitus / Aura Piha

Vierailin Suomen luontokeskus Haltiassa Espoossa pyörätuolilla liikkuvan ystäväni kanssa. Esteetön liikkuminen on ollut yksi luontokeskuksen suunnittelun ja rakentamisen peruslähtökohdista. Aluksi kuljimme Haltian esteettömän reitin, Maahisenkierroksen. Noin kaksi kilometriä pitkä reitti on koko matkalta riittävän leveä pyörätuolilla liikkumista varten, ja jyrkissä paikoissa on kaiteet. Alueen maasto on vaativaa, joten polku on luokiteltu vaativaksi pyörätuolireitiksi. Reitin kulkemista ilman avustajaa ei suositella.

Kuljettuamme reitin emme olleet vielä saaneet tarpeeksemme Nuuksion monipuolisesta luonnosta. Lähdimme hetken oikusta Maahisenkierroksen jälkeen katsomaan Haukkalampea Nuuksion kansallispuistoon. Ystäväni ei ollut koskaan ennen käynyt siellä. Ei siellä ollut esteetöntä reittiäkään.

Polku oli hieno ja tasainen. Se ei varmasti täyttänyt esteettömäksi luokiteltavan reitin tiukkoja kriteerejä, mutta pyörätuolikelausta harrastava hyväkuntoinen mies pääsi omin avuin vaikka kuinka pitkälle. Ja oli aivan innoissaan kun pääsi, koska ei mistään voinut tietää ehkä pääsevänsä.

Mitä tästä ajattelin? Vaikka suosittua reittiä ei luokiteltaisikaan reittiluokituksella ja vaikka se ei olisikaan esteetön, voi hyvä reittikuvaus saada myös liikuntarajoitteiset luontoharrastajat tutkimaan rohkeammin uusia polkuja. Reittikuvaus avaa myös reitin merkittävimpiä vetovoimatekijöitä. Lisätieto on paljon houkuttelevampaa kuin pelkkä reitin nimi ja pituus. Uskon, että hyvillä reittikuvauksilla saataisiin muutenkin lisää liikkujia luontopoluille nauttimaan ja hyötymään luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksista.

Opastus polun pinnasta ja tasaisuudesta, ensimmäisistä jyrkistä nousuista sekä levähdyspaikoista voisi tarjota sellaista tietoa, jonka turvin myös esteettömyyttä tarvitsevat ihmiset uskaltautuisivat reiteille. Ja se vasta olisi hieno juttu!

Teksti: Haamuretkeilijä

Metsähallituksen luontopalvelut rekrytoi vuonna 2013 haamuretkeilijöitä (mystery shopper, quality hunter) yhteistyökumppaninsa Suomen Ladun jäsenistöstä. Haamuretkeilijät retkeilivät omatoimisesti ja anonyymisti kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tehtävänään arvioida ja auttaa kehittämään retkikohteita. Retkitarinat on kirjoitettu haamujen tarinoiden pohjalta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s