Kun henkinen bensa loppuu – mene metsään!

Mirja Kärnä kävelemässä. Kuva: Krista Kärnä

Mirja Kärnä kävelemässä. Kuva: Krista Kärnä

Viimeisen vuoden aikana vietin suurimman osan ajastani läheisessä kontaktissa luontoon, sillä kävelin seitsemän kuukautta yhtä soittoa Suomesta Espanjaan. Päivät vietin rauhallisesti kävellen ulkoilmassa ja nautin luonnon virkistävästä vaikutuksesta, sillä kävelyreittini kulkivat useimmiten luonnon äärellä.

Tuon pitkän kävelyn aikana kehoni ja mieleni voivat todella hyvin. Olin rentoutunut ja läsnä, eivätkä turhat, mielen rakentamat koukerot ja draamalliset tarinat päässet kasvamaan pientä nuppua suuremmaksi mielen rikkaruohoiksi.

Käveltyäni 3650 kilometriä palasin takaisin Suomeen. Paluun jälkeen minulla alkoi hektinen työperiodi, joka sisälsi paljon asioiden järjestelyä ja tiivistä sisätiloissa tapahtuvaa tietokoneella istumista. Ja hyvin nopeasti, kävelyn aikana syvärentoutunut kehoni löysi jälleen vanhastaan tutun jännitystilan. Hartiat nousivat, lihakseni jännittyivät, mieli kiirehti läsnä olevasta hetkestä aina seuraavaan hetkeen, puheeni nopeutui ja kehoni kävi kaiken kaikkiaan ylikierroksilla. Stressi oli saapunut vieraakseni.

Eräänä iltapäivänä olin palaamassa vitostietä pitkin autolla kotiin, kun auto teki stopin metsän reunustaman, mutta vilkkaasti liikennöidyn tien varteen. Yritin käynnistää autoa, mutta se suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön. Minua ei ollut hajuakaan siitä, miksi auto yhtäkkiä lopetti kulkemisen. Avasin konepellin ja hetken sen alla olevia konemysteerejä tuijotettuani (ja mitään niistä ymmärtämättä), soitin suosiolla hinausapua. Avun tulo kesti ja minä en voinut muuta kuin odottaa.

Autot ajoivat ohitseni ja minä istuin liikkumattoman auton ratin takana. Siinä pysähtyneessä hetkessä tulin tietoiseksi kehossani olevasta kokonaisvaltaisesta stressitilasta. En ollut ehtinyt sitä kaiken kiireen keskellä havaita, vaikka kehoni oli ollut ylivirittynyt jo monta viikkoa. Nyt huomasin, että sykkeeni oli nopeaa ja hengitys pintapuolista.

Käänsin katseen tieltä metsään päin ja näin, että talven lumet olivat lähes sulaneet. Päätin ajankulukseni mennä kävelemään metsään, olisi se sentään miellyttävämpää kuin istua tenkkapoon tehneessä autossa vitostien varressa ja seurata kuinka kehoni reagoi lisäjännityksellä jokaisen kovaäänisen auton ohitukseen.

Saappaan korot painautuivat polulla olevaan lumeen ja liikenteen melu vaimeni sitä mukaa kun kävelin syvemmälle metsään. Vähitellen huomasin sisäisen olotilani muuttuvan. Kehossani alkoi tapahtumaan rentoutumista. Katsoin ympärilläni  olevaa hiljaista ja elävää luontoa. Ajatukseni rattaat laskivat kierroksiaan. Seisoin metsän ympäröimänä, hengitin raikasta ulkoilmaa ja huokaisin syvään.

Viitostien varren metsää. Kuva: Mirja Kärnä

Viitostien varren metsää. Kuva: Mirja Kärnä

Täysin yrittämättä ja ponnistelematta, luonto opetti minua palaamaan läsnäolon rauhaan. Tuo rauha oli tullut tutuksi pitkällä kävelymatkallani, mutta olin menettänyt yhteyden siihen kaiken kehittämäni kiireen keskellä.

Metsähallituksen vuonna 2013 julkaistussa Terveyttä luonnosta -kirjallisuuskatsauksessa kerrotaan japanilaisten metsäkylvyistä. Katsauksen mukaan japanilainen termi ”Shinrin-yoku”, eli metsäkylpy, on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromaterapian ominaisuuksia.

Ymmärrän nyt, että olin kuluttanut lähes kaiken henkisen polttoaineeni loppuun, enkä ollut huolehtinut luontotankkauksesta ja niin kehoni oli käynyt ylikierroksilla. Tuon auton tekemän tenkkapoon vuoksi olin ottanut ja lähtenyt (termistä tietämättäni) metsäkylpyyn. Luonto oli tehnyt oman osuutensa ja ladannut henkisen polttoainesäiliöni, jos ei nyt ihan täyteen, niin ainakin puolilleen.

Lopulta apu saapui ja luonnossa virkistynyt kuski sekä pysähtynyt auto jatkoivat hinausköyden avulla matkaa kohti korjaamoa. Seuraavana aamuna soi puhelin ja autonkorjaaja kertoi, että auto on taas ajokunnossa. Kysyin uteliaana mitä hän oli autolle tehnyt. Autonkorjaaja kertoi vain lisänneensä autoon bensaa.

Teksti: Mirja Kärnä

HappyHuman.fi-nettisivua ylläpitävä Mirja Kärnä järjestää kesällä 2014 elämyksellisiä kävelyjä Suomen luonnossa Valamon luostarissa, Kolin kansallispuistossa sekä Turun saaristossa. Hänen mottonsa on “Follow your heart and do what you love.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s