Kuka saa tulla kansallispuistoon?

Maastopyöräily kansallispuistoissa on herättänyt kovasti keskustelua viime aikoina. Asiaa on puitu vilkkaasti muun muassa Suomen luonnon internetsivuilla. Keskustelua on herättänyt etenkin Metsähallituksen maastopyöräilyä koskeva linjaus Sipoonkorven kansallispuistossa. Asia on ajankohtainen siitäkin syystä, että Metsähallituksessa päivitetään parhaillaan suojelualueiden hoidon ja käytön yleisperiaatteita. Samalla linjataan myös suhtautumista erilaiseen harrastustoimintaan suojelualueilla. Alueelliset ratkaisut esimerkiksi maastopyöräilystä tehdään kuitenkin jatkossakin suojelualuekohtaisesti, ottaen huomioon alueiden erityispiirteet ja muu käyttö.  

Kuva: Metsähallitus / Saara Airaksinen

Kuva: Metsähallitus / Saara Airaksinen

Mielipiteitä keskustelussa on esitetty puolesta ja vastaan. Vastustajat katsovat maastopyöräilyn sallimisen olevan ristiriidassa kansallispuiston perustamisen tarkoituksen ja luonnonsuojelun tavoitteiden kanssa ja pelkäävät sen avaavan kansallispuistot – luontomme upeat helmet – erilaisille aktiviteeteille, jopa motorisoiduille. Puolustajat taas rinnastavat pyöräilyn patikointiin ja peräänkuuluttavat suvaitsevaisuutta ja jokamiehenoikeuksia.

Suomessa maastopyöräily, kuten lähes kaikki muukin lihasvoimin tapahtuva liikkuminen luonnossa – vesillä myös moottoriveneily – on jokamiehenoikeutta. Jokamiehenoikeudet ovat voimassa kaikkialla, missä niitä ei ole erityisistä syistä rajoitettu. Siis myös luonnonsuojelualueilla. Jokamiehenoikeuksien nojalla tapahtuvasta toiminnasta ei saa kuitenkaan aiheutua vähäistä suurempaa haittaa tai häiriötä.

Suojelualueilla luonnonsuojelulaki antaa mahdollisuuden rajoittaa liikkumista alueen suojelutavoitteen saavuttamiseksi. Luonnonpuistoissa liikkuminen osoitettujen reittien ja alueiden ulkopuolella on kokonaan luvanvaraista. Kansallispuistoissa voidaan rajoittaa liikkumista, jos eläimistön tai kasvillisuuden säilyminen sitä vaatii.  Lain perustelujen mukaan kyse on lähinnä poikkeustapauksista ja pienialaisista rajoituksista.

Toiminta voidaan rajoittaa myös turvallisuuden takia. Useinkaan ei ole mahdollista tarjota eri tavoin liikkuville käyttäjille omia, erillisiä reittejä. Samoilla reiteillä liikuttaessa yhteensovittamista voidaan edistää neuvonnalla ja opastuksella, mutta ruuhkaisimmilla alueilla voi olla perusteltua turvautua myös pyöräilyn rajaamiseen siihen parhaiten soveltuville reiteille.

Kansallispuistot on perustettu paitsi säilyttämään suomalaisen luonnon monimuotoisuutta myös tarjoamaan ihmisille mahdollisuuksia nauttia luonnon kauneudesta ja kokea luontoelämyksiä. Maailma muuttuu ja ihmisen tavat ja harrastukset siinä mukana. Kansallispuistot ja monet muutkin suojelualueet houkuttelevat harrastamaan luonnossa muutakin kuin perinteistä patikointia.

Vaikka harrastukseen liittyisi muitakin elementtejä kuin pelkkä luonnon tarkkailu – maastopyörä alla tai paikan löytäminen gps:n tai kompassin avulla – ei liene syytä epäillä, etteikö jokainen kansallispuistossa liikkuva kokisi ja arvostaisi ympäristöä luontoelämyksenä. Metsähallituksella ei ole myöskään syytä asettaa erilaisia luonnonharrastuksen muotoja arvojärjestykseen. Luonnossa liikkumisella on merkittäviä terveysvaikutuksia, ja sen edistäminen on tavoiteltavaa. Uudet luontoharrastukset tuovat myös kansallispuistoihin uusia kävijöitä ja lisäävät omalta osaltaan yleistä luonnon arvostusta.

Harrastusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että uusia suojelualueita etenkin eteläiseen Suomeen perustettaessa niille asetettavat rajoitukset kaventavat heidän harrastusmahdollisuuksiaan. Useinhan tilanne etenkin suurten kaupunkien liepeillä on, että alueet ovat jo vuosikymmeniä olleet jonkin harrastustoiminnan piirissä ennen suojelua. Siitä huolimatta niiden on katsottu täyttävän vaikkapa kansallispuiston kriteerit.

Toisaalta lisääntyvä harrastustoiminta ja kävijäpaine asettavat haasteita suojelualueiden tavoitteiden turvaamiselle ja vaativat toisinaan käytön ohjaamista ja rajoituksia. Joihinkin harrastuksiin liittyy myös järjestettyjä tapahtumia, jotka edellyttävät lupaa. Niiden soveltuvuus suojelualueille käsitellään tapauskohtaisesti. Motorisoitu harrastustoiminta ei sovi suojelualueille. Se on luvanvaraista ja sitä voidaan säädellä maastoliikennelain perusteella.

Mutta mennäänpä takaisin Sipoonkorpeen. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa Metsähallitus linjasi, että maastopyöräily olisi sallittua selvästi havaittavilla, olemassa olevilla poluilla. Linjaus siis paitsi sallisi maastopyöräilyn poluilla myös kieltäisi sen nykyisen polkuverkoston ulkopuolella. Ympäristöministeriö ottaa kantaa Metsähallituksen linjaukseen vahvistaessaan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman. Tämän jälkeen puistolle laaditaan järjestyssääntö, johon kirjataan varsinaiset kävijää koskevat määräykset. Lähiaikoina saamme siis lisää osviittaa siitä, kuinka maastopyöräilyyn tullaan jatkossa kansallispuistoissa suhtautumaan.

Teksti: Raimo Itkonen

Raimo Itkonen on erikoissuunnittelija, joka on mukana työstämässä suojelualueiden hoidon ja käytön periaatteita.

6 ajatusta artikkelista “Kuka saa tulla kansallispuistoon?

  1. Juha Jokila

    Nurinkurista. Maastopyöräily on siis oletusarvoisesti ollut aina sallittua. Ja kieltoon olisi tarvittu perusteltu syy suojeluarvojen säilyttämiseksi. Toisin sanoen nykyisiin hoito- ja käyttösuunnitelmiin kirjatut totaaliset pyöräilykiellot ovat olleet laittomia. Myös turvallisuuteen vetoaminen on täysin perusteetonta kategorisena pyöräilyn kieltoperusteena. Nyt siis ollaan suurielkeisesti sallimassa jotain, mikä ei ole ollut tosiasiallisesti koskaan edes kielletty.
    Umpimetsässä ajamisen kieltäminen on edelleen täysin turhaa, koska siellä ei ajeta muutenkaan. Kuten Sipoonkorpikin osoittaa, niin pari vuosikymmentä jatkunut vapaa maastopyöräily ei ole tehnyt maastolle mitään. Jos maasto nimetään kansallispuistoksi, niin se ei saa yht äkkiä maastopyöräilijöitä siirtymään pois poluilta umpimetsään, eikä renkaan jälki uhkaa suojeluarvoja vaelluskengän jälkeä enempää. Vähäistä suuremman haitan kielto riittää siis joka tapauksessa.

    Tässä maassa kaivataan opastusta ja ohjausta, ei jatkuvasti lisää järjettömiä kieltoja.

    Vastaa
  2. Raimo Itkonen

    Kiitos kommentistasi! Olosuhteet ja käyttöpaineet vaihtelevat paljon alueittain. Luonnonsuojelualueilla on siis mahdollista rajoittaa jokamiehenoikeuksiin lukeutuvaa toimintaa mikäli sen katsotaan uhkaavan alueen suojelutavoitteita. Tietoa maastopyöräilyn vaikutuksista on edelleenkin melko vähän, mutta sitä kertyy pikkuhiljaa. Joissakin vanhemmissa hoito- ja käyttösuunnitelmissa on otettu varovaisempi kanta, usein pyöräily on rajoitettu osoitetuille reiteille. Monissa uudemmissa ei ole enää katsottu tarpeelliseksi asettaa samankaltaisia rajoituksia. Edelleenkin kuitenkin päätökset tehdään lähtien alueen olosuhteista ja tavoitteista. Nyt ei ole niinkään kyse siis ”suurieleisestä” sallimisesta, pikemminkin linjauksen täsmentämisestä ja yhtenäistämisestä.

    Vastaa
    1. Juha Jokila

      Maastopyöräilyn vaikutuksista on vähän tietoa, koska maastopyöräilyllä ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia luontoon. Lisäksi maastopyöräilijöitä on varsin vähän. On hienoa, että ennakkoluulot ovat alkaneet taittua ja vapaata liikkumista halutaan edistää myös kansallispuistoissa. Jokamiehenoikeus on arvokas asia, josta kannattaa pitää kiinni ja sitä pitää kunnioittaa. Kaikenkaikkiaan blogikirjoitus on hyvä ja asiallinen ja tulevaisuus näyttää valoisalle. Kiitos.

      Vastaa
  3. Markus Marttila

    Haluan muistuttaa, että maastopyöräilyn sallimisessa on kyse myös tasa-arvosta. Maastopyörällä voi liikkua pitkiä matkoja ja tehdä pidempiä retkiä luonnossa myös ne henkilöt, joille se on jalkaisin mahdotonta esim. synnynnäisten rakennevirheiden seurauksena. Jokainen maastopyöräilykielto sulkee tietyn vähemmistöryhmän ulos käyttäjäkunnasta, koska heille jalkaisin liikkuminen ei ole vaihtoehto.

    Vastaa
  4. lauratahkokallio Kirjoittaja

    Tiedoksi aiheesta kiinnostuneille myös, että Suomen Latu puolestaan kysyi nettisivuillaan tammikuussa, pitäisikö maastopyöräilyä sallia nykyistä enemmän kansallispuistoissa. Kyselyyn vastasi 441 henkilöä, joista 92 % oli sitä mieltä, että maastopyöräily pitäisi sallia kansallispuistoissa!

    Vastaa
  5. Marko Hietakymi

    Ulkomaista tutkimustietoa, jotka osoittavat pyöräilyn kuluttavan maastoa kävelyä vähemmän, on kyllä olemassa. Asian toki pystyy myös maalaisjärjellä toteamaan. Maaston kuluminenhan johtuu eniten kitkasta, jonka voittamiseksi muinaiset sumerit pyörän tuhansia vuosia sitten keksivät. Nykyihmiselle tämä ei näytä enää olevan itsestään selvää. Asiasta on myös helppo tehdä varsin kattava tutkimus ajamalla tietty reitti pyörällä esim kerran päivässä yhden kesän ajan ja katsoa minkälainen ympäriskatastrofi tästä aiheutuu. Vertailun vuoksi reitin viereen voi tehdä kävellen identtisen version ”polusta”. Lisäisin vielä, että huoli polkujen syntymisestä kertoo enemmänkin kantajansa suhteellisuudentajuttomuudesta kuin oikeasta kiinnostuksesta ympäristöasioissa. Maailmassa kun on todellisiakin ympäristöuhkia ja ongelmia.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s